keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Kun elämä potkii päähän

Heippa!

Elämä täällä menee tällä hetkellä tosi huonosti. Tapellaan emon (tällä nimellä kutsun perheen päätä täällä ihan sillä varauksella koska hän lukee blogiani...........) kanssa vähän väliä ja hän ei nyt vaan satu pitämään mun suomiasenteesta. Hän väittää että pilaan kaikkien vuoden täällä vain sen takia kun en hymyile koko ajan ja esitä onnellista. En jaksa tehdä sitä enää. Pelkään joka asiaa tässä talossa; mennä aamulla keittiöön, puhua emolle, kysyä voinko mennä jonnekin tai tehdä kavereiden kanssa jotain. Hän väittää että mulla on se ongelma päässä. Että minä kuvittelen kaikki nuo asiat. Hän myös kohtelee siskoa eri tavalla kuin minua, mutta väittää että myös tuo on vale. Toivon vaan että mulle löydettäisiin uusi isäntäperhe, koska mielummin lähden takaisin Suomeen kuin elän loppuvuoden tässä perheessä.

Oltiin tosiaan pidennetyllä viikonlopulla Canberrassa torstaista tiistaihin. Olin kipeänä siellä, päänsärkyä jne ja nukuin päikkäreitä ja automatkat. Emo suuttui tästä ja sanoi että hän kuljettaa meitä paikkoihin ja minä vaan nukun kaiken aikaa. Hän suuttui myös siitä kun eräänä aamuna halusinkin syödä paahtoleipää pannukakkujen sijasta. Naurettavaa, eikö? Oon tosi kyllästynyt tähän että hän tulee huutamaan mun huoneen ovelle ja haukkumaan että pilaan kaikkien reissut ja ajan koska "en ole yhteistyökykyinen, nukun enkä hymyile tai halua ottaa neuvoja vastaan." Suurin osa noista asioista on keksittyä. Teen kaikkeni miellyttääkseni häntä, ja ihmiset siellä rakkaassa kotimaassa (jotka yhtään minua tuntee) tietää että vältän riitelyä viimeiseen asti ja haluan miellyttää mahdollisimman monia ihmisiä. Täällä kaikki menee pieleen. Oon ihan rikki ja loppu koska itken vain koko ajan ja haluan pois tästä perheestä. Joku saattaa ajatella että on tahditonta kirjoittaa tästä asiasta blogiin, mutta koska en mainitse nimiä tai osoitteita, on mielestäni oikeutettua purkaa tuntemuksiaan tänne, onhan tämä sentään minun blogini.

Huomenna lähdetään takaisin maaseudulle farmille, mutta en tiedä yhtään mitä siitä tulee. En jaksaisi lähteä ja ehdotinkin, että minut laitettaisiin jonnekin muualle kuin sinne, mutta se ei käynyt päinsä. Emo väittää ettei haluaisi minun lähtevän mutta minä lähden, ennemmin tai myöhemmin. En jaksa ottaa näitä syytöksiä enää. Oon elämässäni käynyt läpi niin paljon koulukiusaamista, eristämistä ja solvaamista, että en sitä ota vastaan enää. Tämä on minun vuoteni ja jos tähän ei tule muutosta niin tiedän kyllä mikä ratkaisee, kotiinpaluu. Mutta se on ehdottomasti viimeisin ratkaisu mihin päädyn jos muutosta ei tule. Olen ilmoittanut tukihenkilölle että jotain on tapahduttava tai minä lähden kotiin. Rajansa ne on minullakin.

Joten pidän pienen tauon kirjoittamisesta nyt, kun lähdetään huomenna. Toivon mukaan jotain tapahtuu sillä välin koska en jaksa enää riidellä. Vaihtarit ehkä ymmärtää mun tuntemuksia mutta on vaikea odottaa muilta myötätuntoa. Toki tiesin tullessani että ongelmia ilmenee vaihtovuoden aikana mutta en odottanut niitä olevan isäntäperheen kanssa. Koska isäntäperheen pitäisi olla tuki ja turva vaihtarille vuoden aikana. En pysty luottamaan tähän yhteisöön ollenkaan.

Mutta nyt jatkan uskonnon tehtävän kanssa. Toivon mukaan teillä menee siellä Suomessa paremmin. Terkkuja kaikille ja nauttikaa keväästä (haluaisin olla siellä nauttimassa siitä kanssanne....)

~ Viivi

3 kommenttia:

  1. Vaihtarina toivon että saat vaihdettua pian, aivan kamalaa kuulla tuollaisista oloista :( pysy todellakin päätöksessäsi koska kyseessä on juuri nimenomaan sun vuosi ja perheen vaihto on auttanut monia tuttuja täällä. Peukkuja sinnepäin!

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä! You get true this! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos molemmille. On niin paha olla koko ajan, eikä Australian AFS ole ottanut minua liian vakavasti ainakaan vielä. Itken vaan suurimman osan ajasta kun aina teen jotain "väärin". Ihan oikeasti, kuka ei saa nukkua autossa tai syödä paahtista? Eikä tässä kaikki, minun kustannuksella pilaillaan tässä perheessä ihan eniten. Esimerkkinä mun karkin syönti. Siitä vitsaillaan ja naureskellaan koko ajan ja sanotaan että lihon vaan ja mun iho kärsii. Ihan sama, ei ole niiden asia. Toivon vaan vaan joka aamu että saisin herätä Suomessa omassa sängyssä ja tavata tuttuja ihmisiä :(

    VastaaPoista

Mitä mielessä? Jätä kommentti! :)