torstai 18. heinäkuuta 2013

200 days until Australia

G'day mate! :-)

Tässä on siis nyt se kunnon Australia-pläjäys, sillä enää 200 päivää lähtöön! Pohdin tulevaa ja valotan taustoja koko vaihto-oppilashommasta. Johdattelevina kysymyksinä on muun muassa miksi ja milloin. Ehkäpä joku saa tästä kipinän lähteä vaihtoon :-)

Kuva löytyy Googlesta samalla hakusanalla :-)

Miksi vaihtoon?

Oikeastaan, idea vaihtoon lähtemisestä on ollut takaraivossa jo monta vuotta. Ensimmäisen kerran harkitsin asiaa oikeasti vakavasti puolitoista vuotta sitten. Kuitenkaan lähtö vaihtoon ei ollut kovin ajankohtaista silloin, joten se sitten vain jäi. Viime syksynä ajattelin asiaa taas uudelleen saatuani tietoa lukiossa. Vanhempani ovat aina suhtautuneet vaihtoon lähtemiseen positiivisesti, joten tavallaan suostutteluvaihe jäi suurimmaksi osaksi välistä. Toki piti puhua ja sopia asioista ennen hakupaketin lähettämistä. Pääasiassa haluan lähteä vaihtoon, jotta voin kerryttää kokemuksia ja oppia itsenäiseksi. Maailma on avoin!

Miksi Australia?

Aluksi minulla ei ollut mitään selkeää maatoivetta, oli vain tärkeää että lähtee. Mietittiin Yhdysvaltoja, espanjankielisiä maita, Eurooppaa ja niin edelleen.. Sitten eräänä iltana isä vain napsautti että mites Australia. En oikeastaan ollut miettinyt Ausseja ollenkaan, koska vaihtariksi sinne lähteminen maksaa ihan sairaan paljon. Kuitenkin sinne ollaan nyt menossa, enkä jaksaisi odottaa alkuunkaan. Eniten Ausseissa kiehtoo kulttuuri, elämä maapallon toisella puolen, eläimet, ilmasto ja ennenkaikkea rennoiksi ja ystävällisiksi sanotut ihmiset. Menenkin siis selvittämään pitävätkö nämä stereotypiat paikkaansa, mieli avoinna oppimaan ja kokemaan kaikkea uutta :-)

Miksi AFS?

Vertailin jonkun verran järjestöjä ja hintoja, sillä Ausseihin on erittäin kalliit hinnat, ja järjestöjen välillä löytyi erittäin suuriakin eroja. Paljon merkitsi myös se, mitä netissä ollaan puhuttu ja tuttavien kertomukset. AFS:n hintaan sisältyy paljon asioita, kuten viisumi ja lennot, jotka maksavat muuten jonkin verran lisää. Myös juttutuokio järjestön työntekijöiden kanssa vahvisti valintani. Toki kun hain Australiaan, minulle sanottiin, että paikkoja on vain kaksi tänä vuonna, joten kilpailu on kovaa. Kuitenkin haastattelu meni tosi hyvin, ja nyt minä olen sitten toinen meistä jotka lähtevät kenguruiden luvattuun maahan.

Milloin?

Arvioitu lähtö on 4.-7.2 -14 ja paluu samana vuonna joulukuun puolenvälin jälkeen. Eli reilut 11 kuukautta olen reissussa. Mietin pitkään olenko lukukauden vai -vuoden, ja päädyin olemaan koko vuoden, kun kerran lähdetään niin kauas. Puoli vuotta olisi kuitenkin aika lyhyt aika, ja juuri kun alkaisi sopeutumaan perheeseen ja on löytänyt oman paikkansa, joutuisi jo lähtemään pois. Vuodessa ehtii oppimaan kulttuurista jo paljon, ja hintaero puolen vuoden ja vuoden välillä ei ollut erityisen suuri. On siis kannattavampaa lähteä vuodeksi. Matkustaminenkin itsessään jo kestää toista vuorokautta, enkä oikein tiedä miten saan ajan kulumaan lennoilla ja vaihtojen aikana. Ainakin iPod täyteen musiikkia ja ehkäpä vanha kunnon värityskirja saa ajan kulumaan...


To do -list

Ajattelin, että pitäähän minun asettaa jotain tavoitteitakin, mitä haluan reissussa ollessani tehdä ja kokea. Joten tulen varmasti täydentämään tätä listaa vielä ennen matkaa - ja luultavasti sen aikanakin. Listaa on täytetty pilke silmäkulmassa, joten ei kannata ottaa sitä niin vakavasti ;-D
  • Näe kenguru, koala ja vompatti
  • Syö vegemiteä
  • Käy Oopperatalolla ja Bondi Beachilla
  • Saa paljon uusia ystäviä
  • Pidä BBQ-juhlat
  • Käy mahdollisimman monessa isossa kaupungissa
  • Käy Isolla Valliriutalla
  • Hanki kunnon rusketus
  • Opi puhumaan aussiaksentilla
  • Opettele surffaamaan
  • Opiskele ahkerasti, jotta voit ottaa hyvillä mielin iisisti
Siinäpä muutama hauska tavoite, vielä on jonkin aikaa lähtöön, voi kunpa aika liitäisi! :-)

~ Viivi

2 kommenttia:

  1. Aika kyllä liitää - usko pois, kohta oot jo lähdössä! :D ja oi että, aussiaksentti on niin ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, en malttaisi oikeasti millään odottaa... Mutta kai se sitten oikeasti menee nopeasti, nyt ollaan jo sadannen puolella! :) Ja aussiaksenttia juuri odotankin, se kuulostaa niin rennolta ja hauskalta :)

      Poista

Mitä mielessä? Jätä kommentti! :)