lauantai 19. tammikuuta 2013

Smiley, otsatukka ja hyvää seuraa

Tuiskuiset terveiset! :-)

Taas sataa lunta, eikä se oikein ilahduta minua. Odotan kovasti jo kevättä ja lämpimiä auringonsäteitä, ja kesää, kun koivunlehdet kahisee ja ei ole kiire minnekkään (paitsi jos on töissä! Sitten on kiire vähän joka paikkaan.) Viikko on vierähtänyt, kun olen viimeksi kirjoitellut. Periaatteenani on vähemmän tekstejä joissa on enemmän kerrottavaa ;-)

Alkuviikosta ei tapahtunut mitään kummallista, paitsi tiistaina kävin ottamassa smileyn! :-) Tykkään siitä tosi kovasti ja ei se ole juurikaan kipeä enää. Tiistaina oli myös Piitun synttärit, tuo koiravauva täytti jo kuusi vuotta. Miten aika onkaan kulunut tätä vauhtia... Näin muuten viime yönä unta että mulla oli toinen keltainen labbisvauva..<3 Koirakuumetta vähän ilmassa ;-)


Torstaina minulla olikin sitten se hiustenleikkuu (josta puhuin monessa postauksessa :-D). Leikkuutin itselleni pyöreähkön otsatukan, ja aluksi tuntui että näytän Viivi 11 veeltä mutta onneksi kun tähän tottuu niin ehkä en sitten kuitenkaan näytä niin pieneltä. Oli tosiaankin kiva käydä parturissa, kun edellisestä kerrasta vierähti puoli vuotta, ja siltä nämä hiukset näyttivätkin! Kuollutta latvaa oli tosi paljon ja pituudesta lähti jonkin verran, mutta parempi lyhyemmät terveet kuin kuolleet pitkät.

Enkös näytäkin ilman meikkiä vähän nuoremmalta?
Minä 9-10 vuotiaana! :-) Otsahiukset oli jo silloin kova juttu ;-)


Eilen näin Emiliaa kaupungilla. Kierreltiin alennusmyynneissä ja vaihdettiin kuulumisia. Itse en kyllä ostanut mitään, pitää välillä säästääkin! :-) Iltapäivällä menin Maaritin luokse. Ensin rempattiin huonetta, hiottiin seiniä ja sen sellaista. Kiva päästä tekemään jotain käytännön juttujakin ja näin sitä sitten oppii uutta :-)
Illemmasta saunottiin pitkän kaavan mukaan Maaritin ja hänen luokkakaverinsa kanssa, mahtavia ihmisiä! Mikään ei rentouta niin paljoa kuin jutella kunnolla ja vaihtaa mielipiteitä. Loppuillasta kuunneltiin kaikkia hyviä biisejä ja muisteltiin menneitä. Onneksi on hyviä ystäviä!<3

Pintakäsittelijä-kokeiluni jatkuu! :-)
Tänään oon vaan ollu kotona, pelannu vähän Tetristä (koukuttava peli!), aion leipoa mokkapaloja ja laittaa Ruulle ruokaa. Ruukin alkaa jo pikkuhiljaa heräillä puolittaiselta talvilevoltaan, ja kummasti on lasin takana tuijottelemassa :-) Kyllä elämä on mukavaa, kun kaikki sujuu ja osaa vain ottaa hetkistä kaiken irti.




Näissä tunnelmissa siis ollaan oltu tällä viikolla. Ensi viikolla mulla on ainakin matikankoe, on kait niitä muitakin mutta ei nyt muistu mieleen. :-D Parin viikon päästä alkaa lukiojakso, ja lukiolla olenkin sitten koko loppukevään. Vaatii paljon ahkeruutta päästä läpi matikan, kemian ja fysiikan kurssit, mutta nyt asennoidun niin, että pääsen läpi ja ehkäpä vielä ihan hyvillä arvosanoilla. Muuten keskityn paljon kielten opiskeluun ja ei pidä antaa koulun hallita koko elämää. Kun lumet sulaa, pääsen ajamaan mopolla taas ja näkemään kavereita useammin.Tammikuuta on enää vajaat pari viikkoa jäljellä, ja sitten aletaan pikku hiljaa siirtyä kevään puolelle. Nautitaan nyt tästä talvesta kerta sitä vielä on jäljellä ;-)


~ Viivi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mielessä? Jätä kommentti! :)