Mieti mitä jää kun mä lähden täältä

Moikka!

Ensimmäinen lukioviikko takana, ja kylläpä on uupunut olo! Olen ollut vähän kipeänäkin, ja torstaina en ollut koulussa kuin ensimmäisellä tunnilla. Muuten viikko meni aika nopeasti, nyt on lukiojaksokin avattu ja ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei urakka ole ihan mahdoton. Toki esseitä, sanakokeita ja lisätehtäviä on vaikka muille jakaa, mutta kun tietää, että ne ovat omaksi hyödyksi niin niitä jaksaa tehdäkin sitten. Joka jakson alussa on aina se legendaarinen "Nyt minä panostan ihan älyttömästi, luen aina kaikki kappaleet ja harjoittelen sanat" -lausahdus, mutta joskus huomaa, ettei se ihan mennytkään niin. Nyt olisi tarkoitus toteuttaa tuo ihan käytännössä, ja kyllä ne tulokset varmaan sitten näkyvätkin.

No tämä nyt näkyy vähä huonosti mutta tarkkasilmäiset ottaa tästä varmaan selvän :-D Eli tämän 2. jakson lukiolukkari

Otsikko viittaa Aussimatkaan, nimittäin enää 121 päivää jäljellä! Muistan kuin eilisen päivän, kun suunnittelin kirjoittavani 200 päivää Australiaan -postauksen. Jonnekin on mennyt kaikki nuo päivät, ja 17 viikonloppua enää jäljellä ennen lähtöä. Ihan älytöntä! Aika vaan lentää, enkä minä ole ehtinyt edes miettimään kunnolla, mitä kaikkea tarvitsen mukaan, tai miten ylipäätään selviydyn siellä. Ihan eniten kuitenkin pelottaa se, miten mun Suomiystävät - muistetaanko mut vielä vuoden jälkeenkin, ja olenko tervetullut porukkaan vielä sitten, kun uusia ystäviä on ehditty hankkimaan sillä välin.

Asiasta kukkaruukkuun, Piitu jouduttiin leikkaamaan tällä viikolla uudestaan, kun kasvain jalassa olikin oletettua isompi. Nyt kuitenkin paraneminen on mennyt ihan hyvin, ja Piitu on yhtä virkeä kuin aina ennenkin :-) Ei voida tietää, onko kasvaimia enemmän muuallakin, mutta eläinlääkäri sanoi ettei tutkita jos ei ala oireilemaan enemmän. Ymmärrän sen toki - jos koira voi hyvin, turha sitä on alkaa kiusaamaan ylimääräisillä eläinlääkärikäynneillä.

Oikeastaan elämä on täynnä pieniä asioita, jotka tekee ihmisen onnelliseksi. Muun muassa se, että Piitu röhkii iloisesti kun tulen kotiin, se, että Ruu aamuisin katselee terraarion lasin takaa ja se, kun aurinko paistaa pilven raosta kun mieli on maassa. Haaveita täytyy olla, ja toteutin taas menneellä viikolla yhden niistä, ja nyt oon tyytyväinen itseeni :-) Onnellisuus on ihmisen oma valinta, ei voi vaan heittäytyä ja olettaa, että kaikki tulisi tarjottimella eteen.

Tämäkin viikko on mennyt aika nopeasti. En ole mitään kummoista tehnytkään, kun on ollut aika kiire ja Kuopiossa oon ollut aika paljon Riikan luona. Onko teillä mitään postausideoita? Pitäisikö jo pikku hiljaa alkaa siirtymään Australia-hehkutukseen ihan kunnolla, vai ehkäpä kertoisin menneisyydestäni tai tulevaisuudensuunnitelmistani? Heitän pallon nyt teille, rakkaat lukijat, joten jättäkää viestiä kommenttilootaan, jotta osaan jatkossa kirjoittaa mielenkiintoisempia postauksia! :-)

Edellisessä postauksessa linkitin Cheekin Älä pyydä mitään -biisin, jonka kertsi on soinut mun päässä jonkin verran:

Älä pyydä mitään

Mitä helvettii te tahdotte multa?

Muuta ku tulta

Sitä mä syljen, syljen, syljen....

Älä pyydä mitään

Mä oon vaan mä ja teen vaan mua ja musaa

Kovempaa ku kukaan

Sitä mä syljen, syljen, syljen....

 

 

Biisien tekeminen on hyvää terapiaa vaikeina aikoina. Valehtelematta, mun tietokoneiden kätköissä on satoja lyriikoita odottamassa jotain. Ei ne välttämättä ikinä minnekään päädy, mutta eihän sitä voi koskaan tietää, jos vaikka muusikon ura urkeaisi vielä... ;-)

Mukavaa lauantaiyötä, ottakaa iisii! :-)

 

~ Viivi