lauantai 28. syyskuuta 2013

Sekalaista höpöttelyä

Päivät juoksee ja minä jumin paikallani...

Työssäoppiminen on sitten ohi, ihan virallisesti. Voitteko uskoa miten nopeasti 7 viikkoa meni? Lukio alkaa ensi viikolla, eikä mulla ole kirjojakaan vielä hankittuna. Huomenna on tarkoitus mennä Kuopioon Riikan luokse, ja saa nyt nähdä jos saan aikaiseksi lähteä uimaan. Maanantaina pitääkin mennä amiskalle kello 13 työssäoppimisjuttujen tiimoilta vielä, mutta siellä tuskin menee kovin pitkään. Kiirettä on pitänyt, mutta toisaalta, minne mulla on oikeasti kiire tässä valmiissa maailmassa?


Ensi viikolle on jo jotain suunnitelmia koulun lisäksi, mutta niistä sitten lähempänä tarkemmin, jos saan toteuteltua niitä. Nyt on ihan pakko kehua itseäni vähän, sillä olen saanut toteutettua mun suunnitelman aloittaa terveellinen elämä. Olen ihan melkein huomaamattani lähtenyt illalla lenkkeilemään, ja keskimäärin lenkin pituus on n. 5 km. Teen lenkin aikana myös vähintään 100 kyykkyä, ja huomaan nyt miten mun elämänlaatu on parantunut, kun tulee onnistumisen tunteita ja virtaa riittää! Olen paljon energisempi ja motivaatio on korkealla lähteä liikkumaan. Nimittäin hyvä bikinikroppa siellä Australiassa ois aika kova juttu, tosin ei se Suomessakaan miinusta olisi.... ;-)

Minun rippikuva vuodelta 2011, kiivi-nektariinisalaatti ja aurinkoinen päivä pari viikkoa sitten (ei oo paljon ollut auringonpaistetta täälläkään enää)
Tällä kertaa minulla ei ole muuta kerrottavaa, mutta ensi viikolla taas uutta juttua kun lukio alkaa ja ehtii kavereitakin näkemään :-) Nauttikaa lauantaista! <3

Rakastan mun elämää <3


 

~ Viivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mielessä? Jätä kommentti! :)