lauantai 30. maaliskuuta 2013

Maanteiden kingi

Moro moro! :-)

Tällä viikolla onkin sitten käynyt yhtä jos toista.. Mulla oli neljä koetta ja perjantai sitten vapaa. Kokeista selvisin sitten ihan suhteellisen kunnialla. Kolme koetta jäi vielä ensi viikolle. Mutta sain minä sitten jalan särjettyä perjantaina iltapäivällä, kun vedin mopon kanssa meidän hiekkatiellä ympäri. Oli jäinen tie ja yhtäkkiä se mopo vaa lähti alta ja lensin tangon yli mahalleni maahan. Siinä samassa sitten nilkka vääntyi ympäri ja nilkan ympäriltä repesi nivelsiteet. Nyt se sitten on kaks kertaa tuon toisen jalan kokoinen kun on niin turvoksissa. Tuli tänään sitten istuttua neljä tuntia Kysin päivystyksessä kuvattavana ja sidottavana. 4-6 viikkoa pitää sitten kävellä kyynärsauvoilla ja pitää tuota tukisidosta siinä. Sanonpahan vaan että on kipeä.




Mulla on myös jaloissa tosi isoja mustelmia, erityisesti polvissa. Tais jäädä se mopoilu tähän, tosin mopolle ei käyny mitään! Se on se manki, kestää melkein mitä vaan. Tosin enhän minä sitä pystyisi nyt käyntiin edes polkemaan, kun se on tuo oikea jalka, joka tässä eniten kärsi. Toivon mukaan jalka ehtii parantua kokonaan kesään mennessä.

Onneksi on vielä pari päivää aikaa ottaa rennosti, ennen kuin pitää mennä tiistaina taas kouluun. Vaihto-oppilaslappujakin pitäisi täytellä, varmaan huomenna tehdään niitä iskän kanssa :-)

Ottakaa mun mokailuista opiksi, ja jättäkää se mopoilu vähän myöhemmäksi, kunnes nää tiet on sulanu kokonaan. Kannattaa oikeesti, jos ette halua että käy samalla tavalla kun mulle kävi. Taidan laittaa tähän samaan videon kun kävin pari viikonloppua sitten ajamassa äiskän kanssa autolla, ja se meni ihan hyvin (oi kyllä, taidan osata sen jopa paremmin kuin mopolla ajamisen!) Nelipyöräisellä on helpompaa pysyä pystyssä ;-)

 

Tämä Cheekin biisi muuten kuvastaa mua aika hyvin, maanteiden kingi tosiaan! :-D Ainakin niin kauan kun pystyssä pysyy niin on mukavaa, mutta sitten kun jotain sattuu niin ei naurata. Osaanpahan olla taas varovaisempi seuraavalla kerralla :-)


Ottakaa iisisti, vielä pari lomapäivää jäljellä! :-)

~ Viivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mielessä? Jätä kommentti! :)