maanantai 22. heinäkuuta 2013

Ei tän pitänyt olla syttyvää, meidän piti olla vain kaks ystävää

Moro! :-)

Sunnuntai-iltana se aurinko sitten pilkahti, ai että olikin mukava katsella järvelle kun veden pinta kimalteli.. Tosin yöllä sitten oli ihan kamala tuuli ja aamulla kun käytin Piitun ulkona noin puoli viiden aikaan, niin oli ihan älyttömän kylmä! Sitten vähän myöhemmin alkoikin sataa vettä, ja kun olin suunnitellut meneväni keräämään marjoja mummilaan. Ei siinä muuten mitään, mutta kun joutuu ajamaan mopolla.

Enpä sitten saanut mitään kunnollista aikaiseksi koko päivänä. Siivoilin keittiötä aamusella ja sitten surffailin iPadilla ja katsoin telkkaria. Sitten jossain vaiheessa tylsistyin ja muistin että mun digikamera vetelee viimeisiään ja tyhjensin sieltä joitain kuvia pois. Löysin muun muassa seuraavanlaisia otoksia:

Mun uusi pöytätaso, joka maalattiin, ja sitten olin laittanut siihen hiirimaton, ja otin sen tänään pois, niin maalithan siitä sitten lähti.... :-D

Äiti sano että näytän joltakin Bond-tytöltä, mutta itse en kyllä ihan osta sitä ajatusta... :-D
Iltapäivällä sitten tein ruokaa, keitin perunoita ja tein pippurikastiketta ja lihapullia, vaikka en lihapullista oikeastaan edes tykkää (ja mulle on sanottu että oon outo ihminen! :-D) No ihan hyvää siitä tuli, ja loppuilta meni sitten ihmetellessä, ja oikeasti, miten voi olla kohta jo elokuu!? Mitä mä olen tehnyt, että aika menee siivillä? Osaapa sitten päättää onko se hyvä vai huono juttu...

 
Meil oli säätöö, viatonta säpinää
Loppupeleis meist tuli vaan ystävät
Joo, niinhän me luultiin
Lähdettiin kuokkii kesäklubin avajaisiin renkaita potkii
Taivaalt satoi drinkkei, oldschool-biisei
Tän ei pitänyt olla syttyvää, meidän piti olla vain kaks ystävää...
 
Maanantai-illan fiilistelybiisi siinä, tuntuu että kaikki Jonten biisit natsaa mun elämään... Niin kuin nuo yllä olevat sanat, oikeesti! Kuinka pelottavaa :-O Tai sitten minä vaan miksaan ne päässäni sopivaksi. Olkoon miten hyvänsä, nyt mä jatkan tätä fiilistelyä, ja tällä hetkellä soikin tämä:

 
Viikon pahin päivä on takana nyt, tiistaita kohti vain. Hyvää yötä kaikille! :-)
 
~ Viivi

2 kommenttia:

  1. Ootpa nätti! Nyt kun miettii tota Bond - juttua, niin näytät sä ehkä sen toisiksi uusimman tai uusimman (kummassa sitten olikaan) Bondin "päätytöltä" hiukan :DD


    http://annasophiadiy.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Nyt kun ajattelin asiaa vähän tarkemmin, niin itseasiassa Olga Kurylenkossa on jotain samaa, tosin en vaan tiedä tarkkaan että mitä :D Ehkäpä kasvonpiirteet? :)

      Poista

Mitä mielessä? Jätä kommentti! :)